Tervetuloa 2021 ja paluu omaksi itsekseni

Uusi vuosi, uudet kujeet sanotaan. Itse ajattelin yrittää ihan niitä vanhoja kujeita saavuttaa uudestaan.

Katsoin että edellisen postauksen olen julkaissut toukokuun puolivälissä. Ei tosiaan ollut tarkoitus perustaa blogia, kirjoittaa muutama juttu ja unohtaa koko touhu. Kävipä vain niin että sain toukokuun lopussa tiedon, että täyttäisin puolen vuoden sisäisen sijaisuuden ja sillä tiellä ollaan. Paljon puhuvaa lienee että olen viimeksi oman läppärinikin avannut 14.10.2020. Viikon päästä tuo vuoden sijaisuus päättyy, juuri sopivasti kun aloin olemaan sinut hommissa. Pääsen kuitenkin takaisin itselle tutumpiin kuvioihin ja siitä olen iloinen. Jää aikaa päässä muullekin.

Juoksuvuosi 2020 myös kuihtui aikalailla kasaan. Sairastin heinä-elokuussa jonkun taudin joka ei testien mukaan ollut korona, mutta aiheutti tajuttoman kurkkukivun ja vei keuhkoista pariksi kuukaudeksi terän. Joskus lokakuun alussa sairastin vielä tavallisen räkätaudin. 

Olin juuri sopivasti ennen tuota ensimmäistä flunssaani aloittanut myös Niko Auvisen (Liitävät Lenkkarit) juoksuvalmennuksessa. Voin sanoa että olin oikein malliesimerkki asiakkaasta jolla "tulee aina pari muuttujaa" ja paletti leviää käsiin. Muutaman kerran sain jo putkea aikaiseksi ja hyvän fiiliksen, mutta sitten "tuli jotain". Milloin tauti, milloin tappavan rankka työviikko, milloin koiranpentu. Niko on siitä huolimatta jaksanut olla uskomattoman tsemppaava ja kannustaa aina takaisin lenkille.

Yritin välissä hakea myös buustia lenkille siitä, että testailin eri kelloja. Tämän seurauksena Polar Vantage M vaihtui kesällä Garmin Vívoactive 4 -malliin. Testasin siinä välissä myös Amazfit Stratos+, Suunto 7 ja Samsung Galaxy Watch Active 2 -kellot. Viimeisen pitämiseen oli oikeasti jo todella suuri kiusaus. Toistaiseksi kuitenkin pitäydyn VA4:ssä ja odotan jo sormet syyhyten vuoden 2021 kellojulkaisuja, sillä tänä vuonna aion vaihtaa kelloon, jossa on eSIM-ominaisuus ja voin jättää puhelimen lenkillä kotiin. Niin vapauttava tunne oli kyseessä kun sen pääsin GWA 2:lla kokemaan.

Ehkä ainoa loppuvuoden todellinen onnistuminen oli että tehtiin diili että 6.12. töpöttelyn sijaan yritän ihan oikeasti hölkkä-juosta. Vaikka lenkkejä oli alla 0, se silti onnistui. Ei sentään kaikki koiran kanssa metsässä samoilu ollut mennyt hukkaan. Nikolla oli tähän hetkeen myös hyvä pelisilmä, eikä mun lenkit olleet enää PK-hölkkää koska sykkeiden pitäminen siellä hölkäten oli todella vaikeaa. Sain juosta kilometristä viiteen mittaisia pätkiä lenkeillä ja tulihan siitä oikeasti parempi fiilis että jaksoi ne, kuin että epäonnistuu pitämään sykkeet kuosissa vaikka treeni tulisikin tehtyä. Tosin tuli joulukuunkin aikana vielä niitä muuttujia ja loppupuolisko meni ihan sählätessä.

Vaikka olen pyrkinyt vuosien varrella vähentämään itseni ruoskimista, sillä se vie loppuviimeksi lähinnä syvemmälle ojaan, oli 31.12.2020 aika ruhtinaallisen sysisurkea ja itseensä pettynyt fiilis. En kuitenkaan aio tehdä mitään (kliseisiä) lupauksia ja ryhtiliikkeitä, vaan oikeasti vain yritän olla taas se energinen ja aktiivinen minä, jota olin ennen koronaa ja sen mukanaan tuomaa stagnaatiota elämässä. En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon voi kaivata vaikkapa työmatkapyöräilyä. Ainoa pelastus tässä kaikessa on tuo koira, joka vaatii paljon aktiviteettia ja sen myötä metsässä tulee samoiltua nykyään paljon.

Mutta mitä sitten odotan vuodelta 2021?

Mun hartain toive on, että pääsisimme taas elämään normaalia elämää, johon kuuluu vaikkapa kuntosalilla ja jumpissa, sekä työpaikalla käyminen. Jos jotain, mennyt vuosi osoitti että olen rakentanut elintapani sen ympärille, että sitä rytmittää paikasta toiseen liikkuminen ja paikkasidonnaiset asiat, kuten yliopistolla opiskely ja töissä työnteko. Kun kaikki tapahtuu 24/7 neljän seinän sisällä, meinaa nuppi alkaa kellahtamaan nurin.

Toki on selvää myös, että toivon tämän vuoden olevan myös terveempi. En muutamaan vuoteen ole sairastellut samalla tavalla kuin vuonna 2020 ja kyllä otti päähän. On selvää että runsas perusliikunta on selkeästi myötävaikuttanut terveenä pysymiseen ja vuonna 2021 tärkeimpiä asioita tulee olemaan tehdä töitä sen eteen. Tärkein ulos hiljaaja on varmasti nelijalkainen perheenjäsenemme, mutta haluaisin Adidas Terrexien lisäksi ulkoiluttaa ja kuluttaa muitakin kaapista löytyviä Adidaksen lenkkitossujani.

Juoksussa haaveena on toki edelleen joskus juosta sub 20 minuutin 5 kilometriä, mutta siihen on tällä hetkellä paljon enemmän matkaa kuin oli toukokuun viimeisenä päivänä, jolloin matka taittui 26 minuttiin ja yhteen sekuntiin. Ennen kuin tästä tavoitteesta voi alkaa realistisesti haaveilemaan, täytyisi ensin kyetä jälleen säännöllisesti lenkkeilemään.

Välitavoitteena kyytipojaksi on asetettu jo viime vuodelta tälle vuodelle siirtynyt Naisten Kympin osallistuminen. Sen lisäksi täytynee alkaa haravoimaan läpi muitakin tämän vuoden juoksutapahtumia ja katsomaan mikä näyttäisi sopivalta. Kiitollista tässä tehtävässä on tänä vuonna kuitenkin se, että tämä pandemia toivottavasti saadaan sellaiselle tasolle kesän tapahtumakauteen mennessä, että tapahtumat pystytään toteuttamaan suunniteltuina ajankohtina vaikka niihin sisältyisi aiemmasta poikkeavia turvatoimia.

Vaikka edellä kuvattu maalaileekin vain kauniita ajatuksia ja tavoitteita, on selvää se, että Nikon valmennuksessa jatkan edelleen. Ette usko kuinka kannustavaa on kuulla että joku uskoo sinuun. Niiden siivittämänä vuosi oli hyvä pistää käyntiin heti 1.1. puolen tunnin hölkkäreissulla. Tästä suunta on vain eteenpäin.

Mitä haaveita, toiveita tai tavoitteita sulla on vuodelle 2021?

Miten minusta tuli sähköpyöräilijä

Vaikka tämän blogin pääaihe on juoksu, näyttelee isoa roolia liikunnallisen elämäntapani ylläpidossa myös sähköpyöräily. Oikeastaan palasin lenkkareihin osin myös siitä syystä, että yhtäkkiä sähköpyörän selässä taitetun arkiliikunnan määrä romahti elämän keskityttyä koronan myötä yhteen sijaintiin.

Sähköpyöräilytarinani alkaa jo oikeastaan vuodesta 2016. Tuolloin siirryin opiskelemaan 250 km päästä kotoa kuuden kilometrin päähän. Olin jo kesän pyöräillyt matkani tuolloiseen työpaikkaani reilun 10 km päähän Nishikillä, joka on yhtä vanha kuin allekirjoittanut ja jonka tarakalla on tullut matkattua lapsena. Halusin jatkaa pyöräilyä, mutta vaihtaa pyörän sellaiseen, jonka varastetuksi tuleminen ei harmittaisi.

XXL:n syysalennuksista hain mukaani häthätää 200 e maksaneen halpapyörän, joka sopi erinomaisesti tähän tarkoitukseen. Matkani aloin taittamaan ihan tavallisissa arkivaatteissa, myös töihin saakka polkiessa. Talven aikana kuljin tuolloin vielä pitkälti autolla, sillä talvipyöräily ei tuntunut kurantilta vaihtoehdolta.

Pyöräilykilometrejä kertyi kiitettävästi, mutten koskaan kokenut jääväni vauhdeissa jälkeen PK-seudun pyöräbaanoilla painaessa, joten en kokenut tarpeelliseksi päivittää pyörää. Kuitenkin matkojen kasvaessa kun yhtäkkiä syksyllä 2017 piti käydä toisella yliopiston kampuksella, vaihdoin polkimet klossillisiin ja hommasin jostain syksyn poistomyynneistä tarralliset pyöräilykengät. Ja taas päästiin lujaa, eikä ilmassa ollut merkkejä, että olisin "kasvanut ulos" 200 euron halpapyörästäni. 

Noihin aikoihin avomieheni kuitenkin alkoi innostumaan sähköpyöristä ja keväällä 2018 rakensi oman cyclocrossinsa runkoon ensimmäisen kokeeksi. Pyörän valmistuttua alkoi puolen vuoden suostuttelu, että minunkin pitäisi kokeilla. Missään vaiheessa järkeväksi ei kuitenkaan tuossa vaiheessa nähty ostaa kaupan valmispyörää, sillä itse rakentamalla sai tuolloin sillä halvan sähköpyörän n. 1000 euron investoinnilla itse tekemällä ainakin tuplasti kalliimman pyörän speksit. Eli napamoottorin sijaan keskimoottorin, peruspyörää suuremman akun ja etujousitetun pyörän.

Sähköpyörä talvikaudella nastarenkaat alla.

Aika pitkään jaksoin himmailla tätä hanketta. Tässä välissä avomies rakensi itselleen jo fatbikesta sähköpyörän. Ensimmäinen merkki oman selkärankani katkeamisesta nähtiin kuitenkin jälleen XXL:n syysaleissa, jollon heidän (edelleen vuosittainen) tarjouksensa Meridan Crossway Strikerista sai taipumaan uuden pyörän ostoon. Vanhan pyörän komponentit kun eivät olisi välttämättä kestäneet sähköpyörän kuormitusta. Tällä kertaa pyörään investoitiin jo huikeat 350 euroa. 

Otin pyörän heti ajoon, vaikka sähköpyörän rakennuskomponentteja ei oltu vielä tilattu. Sähköpyöräprojekti olisi voinut melkein jo tyssätä tähän, sillä uuden Meridani selkään hypätessä ymmärsin kuinka pyörällä ja pyörällä on halpa-kategoriassakin eroja. Leikkasin työ- ja koulumatka-ajoistani parhaimmillaan jopa minuutteja pois kun uusi pyörä rullasi paremmin, vaikken vaihtanut edes klossipolkimia.

Marraskuussa 2018 allani oli kuitenkin sähköistetty Merida. Tästä alkoivat yhteiset pitkät pyöräretket ja pyöräilykausi oli jatkumassa läpi talven. Pieni katko tuli heti ensimmäisenä talvena kun yksi akun kennoista purkautui, eikä akku näin ottanut sellaisenaan latausta vastaan, mutta saimme takuuna uuden. Pyörän selkään ehdittiin palaamaan vielä nastarengaskaudella ja paluu oli kuin onnen päivä. Nyt katkotonta pyöräilykautta on jatkunut jo yli vuoden.

Onko sähköpyöräily kallista ja paljon sähköpyöräilen?

Kuljen sähköpyörällä oikeastaan kaiken arkiajoni kodin, yliopiston ja työpaikan välillä. Ajoa kertyy 15-30km päivässä. Vasta katsoin Polar Flow:sta, että vuodelle 2020 kilometrejä on koronasta huolimatta kertynyt jo noin 1000. Meillä on kyllä myös auto, sillä pitkän matkan ajoa kertyy autolla 15-30tkm vuodessa vaikka auto seisookin maanantaista perjantaihin parkkipaikalla.

Ympärivuotinen pyöräily ei itse pyörän lisäksi ole vaatinut varsinaisia kalliita investointeja. Omaan "hieman" ylispeksatun pyöräni rakentamiseen kului rungon lisäksi n. 1000 euroa. Moottori tuli avomiehen cyclocrossista, mutta senkin arvo on laskettu tuohon arvioon mukaan. Tällä erää ei ole vielä ajankohtaista päivittää pyörää, sillä nykyinen ei ole vielä tiensä päässä ja teknologia kehittyy kovaa vauhtia, joten vain paremman teknologian takia ei kannata vielä päivittää. (Eikä se olisi muutenkaan kestävä valinta.) Lisäksi ajattelin säästää hieman lisää rahaa, sillä avomies varmaan rakentaa seuraavankin, mutta harkintaan on otettu täysjousitetun pyörän rakentaminen.

Ajoin pitkään vuosia vanhoilla ulkoiluvaatteilla ja Everestin vanhalla pyöräilyreppumallilla. Niiden sietokyky tuli kuitenkin vastaan eräänä kaatosateisena päivänä viime syksynä kun yliopistolle saapuessa housut olivat päästäneet kosteutta läpi ja työpuhelin lähti vaihtoon repun pinnoitteen annettua periksi. Tuon jälkeen investoin pitkällisen googlaamisen jälkeen Ortliebin Commuter Daypack Cityyn (n.100-120e) sekä uusiin Everestin sade/kuori/välikausihousuihin (n.60e), joiden vedenpitävyys on 10 000 mm. Todella märän kelin takkina toimii edelleen Lindexin 50e vaaleanpunainen perinteinen (hengittämätön) sadetakki ja jalkineina Tretornin halvat nilkkakumpparit. Kylmän kauden ajoon on Craftin pyöräilyrukkaset ja tarpeen mukaan uusittu kenkiä. 

Olen siis asennoitunut hommaan siten, että mikään keli ei ole este pyörällä liikkumiselle, eikä se ole ollutkaan. Tämä viimeisin talvi on toki ollut helppo kun tiet ovat olleet paljaana lähes katkotta. Kylmän ja märän kelin yhdistelmät on ratkottu siten, että jaloissa on riittävästi sukkia ja sadetakin alla kevytuntsikka. Hyvin on pärjätty.

Miten elämä on muuttunut sähköpyöräilyn myötä?

Isoin muutos on, etten ole julkisten kulkuneuvojen aikataulujen tai autoteiden ruuhkasyklien orja. Sähköpyörällä matkan taittaminen PK-seudulla vie saman ajan kuin julkisilla, ellei vähemmän. Auton lyöminen toki riippuu vuorokaudenajasta, mutta vapauttavinta on vauhtiin vaikuttavien ruuhkien puuttuminen. Toki pyöräreiteilläkin on omat ruuhkansa, enkä niistäkään pidä ja pyrin liikkumaan näidenkin aikojen ulkopuolella. Raivostuttavinta on toiset pyöräilijät, jotka eivät osaa pyöräilijöiden liikennesääntöjä tai muutoin kokevat olevansa niiden yläpuolella niitä noudattaakseen. 

Sähköpyöräily auttaa myös taistelemaan kaamosväsymystä vastaan. Vaikken saa päivittäisistä matkoistani välttämättä joka päivä 100 % aktiivisuustavoitteestani kasaan, niin saa siinä aina kuitenkin sellaisen vähintään vartin happihyppelyn aamuin illoin. Töihin tai luennolle saapuu huomattavasti vähemmän pää kohmeessa aamuisin, vaikka totta kai joskus väsyttää ylitsepääsemättömän paljon. Aamuisin unipöhnä jää kuitenkin kotiin ja iltapäivälläkin on helpompi irrottautua työasioista.

Silloin tällöin saattaa laiskottaa tai pääsen avomiehen kanssa samaa matkaa liikenteeseen hybridikäyttäjänä.

Sähköpyöräily on vieläpä juuri sellaista treeniä kuin itse haluat – minulle paljolti PK-harjoittelua. Sähköpyöräilyn ilohan on siinä, että oman liikunnan rasittavuutta pystyy säätelemään pitkälti itse. Joskus vedän kiireessä koko ajan yli avustuksen ylärajan (25 km/h) vauhtikehtävyysharjoitteeksi muuttuvia matkoja, mutta enimmäkseen kuitenkin matalilla tehoilla. Tällöin harjoittelu on sitä kultaisen tärkeää peruskestävyysharjoittelua, joka monella kuntoilijalla uhkaa muutoin jäädä liian vähälle. Yksi hassuimmista muutoksista sähköpyöräilyä aloittaessa olikin että Polar Flow:n seuraama kardiokuorman sietokyky lähti nousuun. Saan myös hyvin vähän passiivisuusleimoja kelloltani tätä nykyä. 

Omalla kohdalla sähköpyöräily onkin taannut, että perusterveyden kannalta tärkeää perusliikuntaa tulee tarpeeksi. Oikein laiskoina päivinä pyörää tulee ajeltua vähän kuin autoa, mahdollisimman paljon avustusta hyödyntäen. Toisaalta, vaikka ajelisi kovalla avustuksella, mutta päivälle on tiedossa paljon ajoa, saa tällaisesta pyöräilypäivästä hyvän palauttelevan harjoituksen.

Ehdottomasti voin siis suositella sähköpyörää jokapäiväisenä liikkumismuotona. Itselleni sähköpyörä ei ole "pelkkä" pyörä – se on luotettava ja helppohoitoinen kakkosauto. Tai no, omalla kohdalla oikeastaan "ykkösauto". 

Sähköpyöräiletkö tai oletko harkinnut sähköpyörän hankintaa? Haluaisitko tietää jotain lisää sähköpyöräilystä?

Wings for Life World Run 2020 -hyväntekeväisyysjuoksu ja onnistumisen elämykset

Eilen, sunnuntaina 3.5.2020 järjestettiin Wings for Life –hyväntekeväisyysjuoksu. Wings for Life –säätiö tukee selkäydinvammojen tutkimusta ja juoksutapahtumalla kerätyt 2,8 miljoonaa euroa menevätkin tähän tarkoitukseen. Osallistumismaksu oli 20 euroa ja itse löin siihen tällä kertaa 5 euroa vielä päälle. 

Tapahtumaa sponsoroi Red Bull, joten monilla Red Bullin sponsoroimilla urheilijoilla on tapahtumassa omat joukkueensa. Tapahtuma tuli tietooni Iivo Niskasen Instagram-tilin kautta, joten päätin myös liittyä hänen joukkueeseensa ja osallistumismaksuni laskettiin hänen joukkueensa pottiin. Ensi vuonna taidan tosin valita Robson Lindbergin tiimin, sillä huomasin vasta tapahtuman jälkeen että hänelläkin oli joukkue ja tuen hänen asiaansa kontaktilajien päävammojen tietoisuuden lisäämisestä noin muutenkin. 

Osallistumistani tapahtumaan motivoi kuitenkin useampikin seikka. Ensinnäkin koronan myötä rahaa on kulunut paljon vähemmän, joten ajattelin käyttää säästynyttä rahaa hyvään tarkoitukseen. Lisäksi tapahtuma on hyvä motivaattori lenkille lähtöön. Tärkeimpänä motivaattorina kuitenkin pidin keräyksen kohdetta. Koen liikkumisen tärkeäksi ja olen harrastanut lajeja, joissa voi loukkaantua hyvinkin vakavasti, enkä pidä juoksemaan pystymistä omallakaan kohdallani täysin itsestäänselvyytenä. Lisäksi liikenneturvallisuus on itselleni tärkeä asia, sillä kolarista seurauksena voi olla peräti halvaantuminen ja tiedän ihmisiä joille näin on käynyt. Selkäydinvammojen tutkimus ja kuntoutus on siis asia, jota mielelläni tuen.

Wings for Life 2020 App Run -konsepti

Tapahtuman konsepti on siis hyvin yksinkertainen. Tänä vuonna jokainen juoksi itsenäisesti ja matkaa seurasi koko ajan käynnissä ollut sovellus GPS-signaalin avulla. Puoli tuntia liikkeellelähdön jälkeen perään lähti virtuaalinen "catcher car". Jokainen sai juosta niin pitkään, kunnes "auto" sai juoksijan kiinni. Sovelluksessa pystyi myös kytkemään päälle ääniohjauksen. Ennen lähtöä äänihjauksessa tuli hieman kannustusta ja yleisön suosionosoituksia. Juoksun aikana jokaisella kilometrillä tuli ilmoitus juostusta matkasta ja jokin kannustava huuto perään. Puolen tunnin jälkeen catcher carin "kuljettaja", etäisesti Donald Trumpin imitaatiota muistuttaneen äänen kanssa, ilmoitti lähteneensä liikenteeseen. Kuljettaja ilmoitti milloin oli saanut ensimmäisen matkaajan kiinni, kun vauhti nopeutui ja kun etäisyys alkoi kuroutumaan umpeen. Loppuvaiheessa ilmoituksia tuli kun välimatkaa oli 500m, 300m, 150m ja saattoi tulla ehkä vielä 100m kohdalla. Viimeisen ilmoituksen kohdalla yritin tosissani kuvitella kuinka lähellä auto olisi todellisuudessa. :D Sovelluksesta myös näki koko ajan paljon välimatkaa autolla on vielä kurottavanaan.

Miten juoksu onnistui omalla kohdallani?

Päätin siis lähteä matkaan, vaikka tavoitteet kilometrien osalta eivät olleet erityisen kovat. Tapahtuman sivuilla oli etukäteen laskuri, jolla voi laskea paljon ehtii juoksemaan. Katseltuani lenkkivauhtejani ja peilaten aika rankkaan viikkoon, ajattelin pysyväni menossa mukana ehkä 8 km ja reilun tunnin. Optimistisinkin arvioni oli 1:24 h. En siis ottanut tästä suorituksesta erityisemmin paineita ja lähdin rennoin rantein – myönnän että vähin lämmittelyin – liikenteeseen. Pistin kelloon kyllä race pace -toiminnolla tahdittimen itselleni, mutten nyt kyllä enää muista mihin sen asetin. Yhtäältä jäin tahdista rauhallisen alun takia koko ajan jälkeen, mutta toisaalta juoksin kyllä pidemmälle kuin race paceen asettamani ennusteen mukaan olisi pitänyt ehtiä.

Wings for Life 2020 App Runin lähtöviiva

Onhan se kivaa kun saa kirjoittaa itselleen starttiviivalle terveiset ;)

Kuten tässä on tullut moneen kertaan todettua, tämä koneeni on mallia diesel, eli lähtee hitaasti käyntiin mutta potkua tarvittaessa löytyy. Niin oli tälläkin kertaa. Pari ensimmäistä kilometriä meni rauhassa, jonka jälkeen aloin hieman kiristää. En valinnut juoksumaastoa mitenkään vauhtia optimoiden, joten 3,2km jälkeen edessä oli pitkä nousu. Noin 4,5km jälkeen catcher car lähti perään. Ilmeisesti tässä oli buustia vauhtiin, sillä neljännen kilometrin jälkeen kilometrivauhdit kiihtyivät ja pysyivät pääosin 5:50 ja 6:10 minuutin välimaaston tuntumassa. 

Tässä mennään sitä isoa mäkeä ensimmäistä kertaa yli alamäen puolella.
(Pahoittelen kuvanlaatua, mutta aitous kunniaan.)

Koska olin suhteellisen pessimistinen ehtimiseni suhteen, lenkki oli enimmäkseen mallia ees-taas. Näin ollen 7. ja 8. kilometrin välissä se aiempi korkea nousu tultiin vielä toisinpäin takaisin. Tosin niin vain tuo 8. kilometri on ollut 3. nopein. Tiedä sitten pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Ylämäkijuoksu tuntuu tosin aiemmankin datan perusteella olevan "mun juttu", mutta se on jo toinen tarina.

Meno tuntui lennokkaalta oikeastaan 9. kilometrin loppuun asti. Tämän jälkeen oli enää 1,5 km kotipihaan ja pysähdyin ihan hetkeksi paitsi ottamaan juoksukavareistani (alla) kuvan, niin myös tarkistamaan paljon autolla ja minulla oli vielä välimatkaa. Tässä vaiheessa olin jo ylittänyt oman tavoitteeni ja etäisesti aloin tuskastumaan siihen että matkaa olikin vielä jäljellä. Piti nimittäin miettiä mihin sitä koukkaisi ettei matka lopu kesken? Ei tosin kilometrin lisäkoukku riittänyt, sillä 200m päässä pihasta käännyin vielä takaisin uudelle silmukalle. 

Tässä vaiheessa juoksua oli 1:18 h takana ja alkoi henkisestikin jurnuttamaan kääntyä vielä pois päin "maalista", mikä näkyi myös spliteissä. Koska en ollut ollenkaan uskonut juoksevani näin pitkään, alkoi nestehukka tietysti myös painamaan. Pohkeet olivat olleet aiemmin viikolla kovilla ja olivat nyt kestäneet hyvin, mutta ajassa 1:23 h kellossa selkeästi tuntui, että kramppaaminen olisi ollut jossain kohtaa edessä. Auto ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa ollut kaukana, joten ei se muu auttanut kuin jatkaa vielä hetki. Loppuspurtti piti vetää vielä kotipihan läpi ja juuri ennen kuin saavuin naapurin pihaan muutaman sadan metrin päähän, ilmoitti catcher carin kuski saaneensa minut kiinni 14.63 km ja n. 1:31h kohdalla. 

Ihan oikeasti teki melkein mieli itkeä koska fiilis oli niin uskomaton. Olin taas ylittänyt omat odotukseni täysin ja vielä hyvän tarkoituksen tähden!

Onnekseni ja epäonnekseni en lopettanut ihan kotipihaan. Pohkeet huusivat tämän vuosiin pisimmän lenkkini jälkeen. Myös säännöllisesti temppuileva SI-niveleni ilmoitti menneensä lukkoon kipuna alaselässä. Pingviinin elkein kävelin takaisin kohti kotipihaa ja sain edes muutaman sadan metrin verran jäähdyttelyä. Kotipihalla sain aikaan hyvin epämääräisen poseerauksen, jossa hädin tuskin pysyn pystyssä kaikkine kipuilevine raajoineni. Mutta älysin sentään vihdoin riisua takin. Mietin nimittäin jo lähtiessä pelkällä pitkähihaisella liikkeelle lähtöä, mutta taskut tuntuivat nyt luonnollisimmalta vaihtoehdolta juoksuvyön ollessa kotona, sillä ilman puhelinta tälle lenkille ei voinut lähteä.

Loppuyhteenvetona ei voi muuta kuin todeta, että ihan mieletön tapahtuma vaikka yksikään ihminen ei fyysisesti ollut rinnallani tähän osallistumassa! Jopa ne nauhoitetut virtuaalikannustukset tsemppasivat eteenpäin, eikä sitä Donald Trumpin imitaatiota muistuttanutta kaveria halunnut päästä liian aikaisin ottamaan kiinni! 

Ensi vuonna uudestaan ja entistä pidemmälle! Tuletko mukaan?