Tervetuloa 2021 ja paluu omaksi itsekseni

Uusi vuosi, uudet kujeet sanotaan. Itse ajattelin yrittää ihan niitä vanhoja kujeita saavuttaa uudestaan.

Katsoin että edellisen postauksen olen julkaissut toukokuun puolivälissä. Ei tosiaan ollut tarkoitus perustaa blogia, kirjoittaa muutama juttu ja unohtaa koko touhu. Kävipä vain niin että sain toukokuun lopussa tiedon, että täyttäisin puolen vuoden sisäisen sijaisuuden ja sillä tiellä ollaan. Paljon puhuvaa lienee että olen viimeksi oman läppärinikin avannut 14.10.2020. Viikon päästä tuo vuoden sijaisuus päättyy, juuri sopivasti kun aloin olemaan sinut hommissa. Pääsen kuitenkin takaisin itselle tutumpiin kuvioihin ja siitä olen iloinen. Jää aikaa päässä muullekin.

Juoksuvuosi 2020 myös kuihtui aikalailla kasaan. Sairastin heinä-elokuussa jonkun taudin joka ei testien mukaan ollut korona, mutta aiheutti tajuttoman kurkkukivun ja vei keuhkoista pariksi kuukaudeksi terän. Joskus lokakuun alussa sairastin vielä tavallisen räkätaudin. 

Olin juuri sopivasti ennen tuota ensimmäistä flunssaani aloittanut myös Niko Auvisen (Liitävät Lenkkarit) juoksuvalmennuksessa. Voin sanoa että olin oikein malliesimerkki asiakkaasta jolla "tulee aina pari muuttujaa" ja paletti leviää käsiin. Muutaman kerran sain jo putkea aikaiseksi ja hyvän fiiliksen, mutta sitten "tuli jotain". Milloin tauti, milloin tappavan rankka työviikko, milloin koiranpentu. Niko on siitä huolimatta jaksanut olla uskomattoman tsemppaava ja kannustaa aina takaisin lenkille.

Yritin välissä hakea myös buustia lenkille siitä, että testailin eri kelloja. Tämän seurauksena Polar Vantage M vaihtui kesällä Garmin Vívoactive 4 -malliin. Testasin siinä välissä myös Amazfit Stratos+, Suunto 7 ja Samsung Galaxy Watch Active 2 -kellot. Viimeisen pitämiseen oli oikeasti jo todella suuri kiusaus. Toistaiseksi kuitenkin pitäydyn VA4:ssä ja odotan jo sormet syyhyten vuoden 2021 kellojulkaisuja, sillä tänä vuonna aion vaihtaa kelloon, jossa on eSIM-ominaisuus ja voin jättää puhelimen lenkillä kotiin. Niin vapauttava tunne oli kyseessä kun sen pääsin GWA 2:lla kokemaan.

Ehkä ainoa loppuvuoden todellinen onnistuminen oli että tehtiin diili että 6.12. töpöttelyn sijaan yritän ihan oikeasti hölkkä-juosta. Vaikka lenkkejä oli alla 0, se silti onnistui. Ei sentään kaikki koiran kanssa metsässä samoilu ollut mennyt hukkaan. Nikolla oli tähän hetkeen myös hyvä pelisilmä, eikä mun lenkit olleet enää PK-hölkkää koska sykkeiden pitäminen siellä hölkäten oli todella vaikeaa. Sain juosta kilometristä viiteen mittaisia pätkiä lenkeillä ja tulihan siitä oikeasti parempi fiilis että jaksoi ne, kuin että epäonnistuu pitämään sykkeet kuosissa vaikka treeni tulisikin tehtyä. Tosin tuli joulukuunkin aikana vielä niitä muuttujia ja loppupuolisko meni ihan sählätessä.

Vaikka olen pyrkinyt vuosien varrella vähentämään itseni ruoskimista, sillä se vie loppuviimeksi lähinnä syvemmälle ojaan, oli 31.12.2020 aika ruhtinaallisen sysisurkea ja itseensä pettynyt fiilis. En kuitenkaan aio tehdä mitään (kliseisiä) lupauksia ja ryhtiliikkeitä, vaan oikeasti vain yritän olla taas se energinen ja aktiivinen minä, jota olin ennen koronaa ja sen mukanaan tuomaa stagnaatiota elämässä. En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon voi kaivata vaikkapa työmatkapyöräilyä. Ainoa pelastus tässä kaikessa on tuo koira, joka vaatii paljon aktiviteettia ja sen myötä metsässä tulee samoiltua nykyään paljon.

Mutta mitä sitten odotan vuodelta 2021?

Mun hartain toive on, että pääsisimme taas elämään normaalia elämää, johon kuuluu vaikkapa kuntosalilla ja jumpissa, sekä työpaikalla käyminen. Jos jotain, mennyt vuosi osoitti että olen rakentanut elintapani sen ympärille, että sitä rytmittää paikasta toiseen liikkuminen ja paikkasidonnaiset asiat, kuten yliopistolla opiskely ja töissä työnteko. Kun kaikki tapahtuu 24/7 neljän seinän sisällä, meinaa nuppi alkaa kellahtamaan nurin.

Toki on selvää myös, että toivon tämän vuoden olevan myös terveempi. En muutamaan vuoteen ole sairastellut samalla tavalla kuin vuonna 2020 ja kyllä otti päähän. On selvää että runsas perusliikunta on selkeästi myötävaikuttanut terveenä pysymiseen ja vuonna 2021 tärkeimpiä asioita tulee olemaan tehdä töitä sen eteen. Tärkein ulos hiljaaja on varmasti nelijalkainen perheenjäsenemme, mutta haluaisin Adidas Terrexien lisäksi ulkoiluttaa ja kuluttaa muitakin kaapista löytyviä Adidaksen lenkkitossujani.

Juoksussa haaveena on toki edelleen joskus juosta sub 20 minuutin 5 kilometriä, mutta siihen on tällä hetkellä paljon enemmän matkaa kuin oli toukokuun viimeisenä päivänä, jolloin matka taittui 26 minuttiin ja yhteen sekuntiin. Ennen kuin tästä tavoitteesta voi alkaa realistisesti haaveilemaan, täytyisi ensin kyetä jälleen säännöllisesti lenkkeilemään.

Välitavoitteena kyytipojaksi on asetettu jo viime vuodelta tälle vuodelle siirtynyt Naisten Kympin osallistuminen. Sen lisäksi täytynee alkaa haravoimaan läpi muitakin tämän vuoden juoksutapahtumia ja katsomaan mikä näyttäisi sopivalta. Kiitollista tässä tehtävässä on tänä vuonna kuitenkin se, että tämä pandemia toivottavasti saadaan sellaiselle tasolle kesän tapahtumakauteen mennessä, että tapahtumat pystytään toteuttamaan suunniteltuina ajankohtina vaikka niihin sisältyisi aiemmasta poikkeavia turvatoimia.

Vaikka edellä kuvattu maalaileekin vain kauniita ajatuksia ja tavoitteita, on selvää se, että Nikon valmennuksessa jatkan edelleen. Ette usko kuinka kannustavaa on kuulla että joku uskoo sinuun. Niiden siivittämänä vuosi oli hyvä pistää käyntiin heti 1.1. puolen tunnin hölkkäreissulla. Tästä suunta on vain eteenpäin.

Mitä haaveita, toiveita tai tavoitteita sulla on vuodelle 2021?

#april100kmchallenge - D O N E .

Follow my blog with Bloglovin

Instagramissa seuraavat saattoivat bongata, että eilen se sitten täyttyi - 100 km huhtikuulle. JES! Tarina siitä, miten sinne sataan kilometriin päästiin ei ole kuitenkaan ollut mikään optimaalinen ruusutarina Strömsöstä. 

Kaikki alkoi siitä kun viime vuonna bongasin virolaisen kaverini postailevan someen huhtikuussa karttuneita kilometrejään. Juttelimme kesällä aiheesta ja haaste kuulosti kivan rennolta. Kun hän 1.4. jälleen postaili ensimmäisen kuuden kilometrin tulleen lyödyksi tauluun, päätin itse lähteä hommaan mukaan. 

Itse haastehan on Nike:n treenisovelluksissa, mutta Instassa haastetta on vetänyt virolaisille Keiu Pirnpuu (@keiup), joka myös ohjailee Niken treenejä, sekä kuntosaliketjulla MyFitness, jonka jäsen olen itsekin sattumoisin ollut. Keiu siis haastoi porukkaa postailemaan someen omat lenkkinsä ja matkan varrella osallistujien kesken on arvottu herkkujakin. Kaikkinensa juoksijoita oli muistaakseni ihan satoja (300+).

Oma matkani kohti satasta alkoi varsin verkkaisesti. Kuten aiemmin olen maininnut, seurasin Polarin juoksuohjelmaa. Alkuvaiheessa ohjelmassa on menossa PK-kausi, joten sykerajat ovat todella matalalla, enkä oikein ehtinyt missään vaiheessa kartuttaa kunnon pitkiä lenkkejä. "Pitkikseni" ehtivät yleensä mataline sykerajoineen noin 7 kilometrin mittaan. Vaikka ensimmäisen viikon jälkeen olin ihan aikataulussa 25 km saldon kanssa, 1,5 viikkoa ennen loppua paniikki alkoi suorastaan iskemään kun taulussa oli vasta karkeasti puolet kilometreistä. Syyksi on aika helppoa todeta laiskottelu intervallitreeneihin lähdössä, tuli myös pari tuollaista parin päivän rakoakin juoksemisessa.

Jokainen pylväs kuvaa juoksuharjoituksen pituutta, punainen katkoviiva sykettä ja violetti katkoviiva vauhtia (min/km).

Keskeytin Polarin ohjelman ja päätin juosta ihan omien fiilisten mukaan. Se homma lähti viimeistään viime perjantaina (24.4.) ihan lapasesta. Lähdin huvikseen hölköttelemään ja tulin kotiin 1:30 tuntia ja yli 11 km myöhemmin. Lenkin nopein kilometri oli viimeinen juostu kilometri. Sunnuntaina asetin tavoitteeksi 1:10 tuntia hölkkäilyä ja taas vauhti vain kiihtyi loppua kohden, jonka takia jouduin vetämään yhden pellon suoran kerran ylimääräistä edestakaisin, sillä olisi loppunut matka kesken ennen ajan loppumista. 

Tämän jälkeen olisi ollut oiva paikka ottaa hieman lepoa, mutta pitihän sitä ukon seuraksi lähteä lenkille, jonka piti olla kevyt 4 km. Toisin kävi – käytiin kyllä reilusti yli aerobisen kynnyksen. Seuraavan päivän 10 km olikin sitten aikamoista rämpimistä. Jo lähtiessä pohkeisiin sattui ja energiat oli ihan nollassa, vaikka olin syönyt päivän aikana oikeastaan tavallista enemmän. Kotiinpaluun fiilikset näkee kuvasta alla.

Tässä vaiheessa alkoi olemaan selvää että vähän liian paljon kilometrejä vähän liian lyhyellä aikavälillä oli alla.

Viimeisen päivän lenkille lähdin kelloon asetettuna tavoitteena vain tasan ne kilometrit, jotka tarvittiin 100km täyttymiseen. Tosin unohdin laittaa kellon päälle ja kilometrien kellotus alkoi vasta melkein 1km lämmittelyn jälkeen. Alun hölkkäsin oikein keposesti ja hitaasti avomiehen lämmittelyn loppuun asti hänen rinnallaan. Hän lähti sitten pinkomaan intervalliaan ja jäin jälkeen hölköttelemään eri reittiä. Kevytuntsikan ja piponkin olin laittanut päähän että tarkenisi ottaa kylmässä ilmassa iisisti. Tätä hölköttelyä kesti noin 300 metriä.

Jotenkin siinä kävi niin että jalka alkoi ottamaan pidempää askelta ja vaikka matka oli hieman mäkinen (yhteensä 50 m enimmäkseen pitkää loivaa nousua, mutta myös laskua), niin jollain ihmeen kymmenennellä vaihteella painelin ensimmäisen hitaan kilometrin jälkeen alle 5:50 min splittejä kilometrille. Kotiin palatessa pysäyttelin kellon 5,4km matkalle reiluun 32 minuuttiin.

Tässä kävi kaiken lisäksi niin, että kuten yllä kuvasta näkyy, niin tuli sitten kelloteltua epävirallista henkilökohtaista treeniennätystä viidelle kilometrille. Viimeisen jyrkän mäen päällä teki kyllä mieli jo hieman oksentaa. Loppussa fiilis oli silti aika huikea. Parasta oli se, että kun saa itse nimetä omat treenitavoitteensa, niin treenin voi nimetä motivoivasti. Tämän vikan treenin nimi olikin "100km <3".

Mitä jäi käteen?

Paitsi 5 km uusi treeniennätys, käteen tästä jäi paljon muutakin. Päälimmäisenä tavoite oli hyvä kannustin laittaa lenkkarit jalkaan yhä uudestaan. Samalla tuli kuitenkin sisäistettyä kuinka yhtäältä vähän 100 km on, mikäli sen tasaisesti kerryttää ja toisaalta kuinka paljon se on jos homman jättää viime tinkaan ja kunto on yhtä rapainen kuin allekirjoittaneella... Jos olisi pari kolmen kilometrin lenkkiä tehnyt kuun alkupuoliskolla enemmän, olisi loppu ollut paljon helpompi.

Tavan ylläpitäminen ja säännöllinen yhä uudelleen ulos ovesta astuminen on kuitenkin varsinkin näin alkuvaiheessa tärkeää, kun vasta muodostetaan tapaa. Vaatii paljon toistoja, ennen kuin lenkille lähtö alkaa olemaan niin peruskauraa, ettei sitä tarvitse liiemmin ajatella. Kuitenkin, ajatellen suurempaa kokonaisuutta, jossa tavoitteenani on tehdä juoksusta itselleni loppuelämän harrastus, tämä oli erinomainen startti. :)

Ensi vuonna uudestaan! Lähtisitkö mukaan?